Kotikoti kullan kallis

Välillä on hyvä hengähtää. Kuten yhdeksän päivän työputken jälkeen, esimerkiksi leipomalla 237 karjalanpiirakkaa siskon rippijuhliin ja toimimalla vastikään täysikäistyneen veljen juoppokuskina.

Ja juoruilemalla yläasteen pihalla lapsuudenystävien kanssa. Tekemällä maakuntamatkan naapurikylään. Ottamalla päivänokoset viltillä mökillä. Grillaamalla kanaa, aurajuustosieniä, halloumia ja vaahtokarkkeja. Syömällä ainakin yhden jäätelön päivässä. Soutelemalla, saunomalla ja uimalla aina, kun tulee kuuma. Ja kuumahan tulee, kun itäistä Suomea hellitään reippaan 30 asteen helteillä.

Työntäyteisten tai muutoin ahkerien päivien jälkeen on joskus vaikeuksia löytää sitä todellista lomailuvaihdetta. Neljäntenä päivänä mökillä onnistuin kuitenkin tukahduttamaan viimeisetkin suorittamisen rippeet (rusketu! poimi mustikoita! nää kavereita! käy läpi puolen vuoden kuulumiset!). Pian huomasinkin pakenevani hellettä mökkiin ja lukevani sieltä löytyneitä vanhoja paikallislehtiä. Taisinpa ottaa jopa tirsat ja jättää sen "varahälytyksenkin" laittamatta herätyskelloon.

On se vaan rentouttavaa. Rakastan Itä-Suomessa paitsi savolaesia immeesiä ja sitä levveen lupsakkoo puhheenpartta, myös mahtavan mäkisiä ja järvisiä maastoja. Kai lapsuuden maisemat ovat ne, jotka sykähdyttävät läpi elämän? Sulkavalla syntynyt ja varttunut äitinikin väittää, ettei Saimaan tuoksua voita mikään. Tuoksusta en osaa sanoa mitään, mutta ainakin näkymä Vuotjärvelle on piirtynyt minun sielunmaisemaani. 

Oppia ikä kaikki

Suunnilleen ikäiseni tyttö oli hankkinut jäsenyyden Jyväskylän Kuntomaailmaan ja kehui valintaa kaikin puolin hyväksi.

- Ja se Torikeskuksen kuntosali on vieläpä onneks pelkästään naisille. Eipähän törmää kehenkään tuttuihin!
- Ai sulla on vaan miespuolisia tuttavia vai?
- No ei, mutta ku ainaki Elixialla käy sellasia miehiä, joita mun ei tee mieli enää nähdä. Että eipähän tartte sitä ainakaan pelätä vaan voi keskittyä ihan siihen treeniin.

Muuttolaatikoista löysin jälleen vanhat päiväkirjani, jotka luin mielenkiinnosta läpi. Mikäli niitä on uskominen, olen mokaillut ja nolannut itseni mielestäni vähän väliä. Olinkin kirjoittanut päiväkirjan sivuille edelleen erittäin käyttökelpoisen moraalisen ohjenuoran: "Elä elämäsi niin, että voit aina katsoa vastaantulijoita silmiin." Josko sitä nyt jo osaisi? Ainakaan en ole itselleni enää niin ankara ja otan kohtaamiset muiden kanssa edes hivenen rennommin.

Nato, aviomiehen sisar vai sotilasliitto?

Olen tottunut isoon perheeseen, onhan meitä sentään kuusi. En muista harmitelleeni sisarusteni määrää oikeastaan missään vaiheessa – paitsi ehkä parilla automatkalla, joilla siskon jättinalle kävi melkein viidennestä takapenkkiläisestä. Neljässäkin kun oli tarpeeksi kärsimistä. Mutta aina oli seuraa ja aina joku, jonka kanssa ei ollut riidoissa. Kotoa muuttamisen jälkeen perheen arvostamiseni nousi vielä ihan uudelle asteelle.

Sisarussarjan vanhimpana toin myös ensimmäisenä kotiin vävykokelaan. Samoihin aikoihin sain vastavuoroisesti tutustua ihan uuteen perheeseen poikaystäväni tehdessä samoin.

Puoli vuotta poissa on tarpeeksi pitkä aika siihen, että saa Suomessa vastaansa kolme uutta kokelasta, millä etuliitteellä sitten kukin. Olenko ainoa, jonka mielestä kälyt ja langot sukulaissanoineen ovat paitsi hankalia hahmottaa myös vanhanaikaisilta kalskahtavia? Miniästäkin tulee mieleen lähinnä mustamekkoinen tasajakauksinen vakava nainen, joka seisoo oven vieressä suu supussa esiliina yllään. Vaikka pidänkin suomen sanastosta, englantilaiset nimitykset voittavat tässä aihepiirissä suomalaiset ainakin yksinkertaisuudessaan ja helppoudessaan. Toisaalta lain-mukaan-sisko tuskin sopisi suomalaisen suuhun ja kuulostaisikin ihan muulta, kuin mitä tarkoittaisi.

Luin kyllä joskus artikkelin, joka esitteli uudisperheiden myötä tarpeeseen tulleita suomalaisia uudissanoja. Harmi, että esimerkeistä jäi mieleeni ainoastaan avoppi, 'avopuolison äiti'. Nyt moni sana tulisi minulla hyötykäyttöön. Nimityksistä viis, iso perhe on mielestäni tavaton rikkaus ja sen kasvaminen rikastuttaa elämääni entisestään. Että lämpimiä terveisiä vaan avopille!

Purkista asiaa

Näin tänään työmatkalla katoksen päälle heitetyn tyhjän mehupurkin. Aikoinaan linja-autoja siivotessani huomasin, että joidenkin takapenkkiläisten tavoitteena oli selvästi testata, kuinka monta Juissi-mehupurkkia mahtuu penkin ja linja-auton takaseinän väliin. Ennätys lähenteli kahtakymmentä. Tulevana opettajana joudun todennäköisesti pohtimaan vielä useamman kerran, millaiset tavoitteet tuntuisivat tulevaisuuden toivoista mielekkäiltä ja sopivan haastavilta. Esimerkiksi Kalevalan lukeminen on monelle yläasteikäiselle kenties tyhjänpäiväinen tavoite, kun päällimmäisenä mielessä saattaa pyöriä koulukiusaamisen sietäminen tai kivaan rinnakkaisluokkalaiseen tutustuminen.

Tämänhetkisenä lyhyen tähtäimen tavoitteenani on selvitä kunnialla hurjasta yhdeksän päivän työputkesta. Kolme takana, kuusi edessä. Onneksi on lyhyitä päiviä ja kavereita, joiden kanssa voi rentoutua esimerkiksi terassilla vapaailtoina. Tänä kesänä koetan tosin myös oppia nauttimaan omasta seurastani, mikä on onnistunut yllättävän hyvin. Esimerkiksi lukemisesta ja juoksemisesta nautin ehkä kaikkein eniten yksin. Suurena saavutuksena pidän Henkisen Itsenäisyyden lisäksi sitä, että oon oppinut siirtelemään itsekseni isojakin huonekaluja, kuten pöytiä ja kirjahyllyjä! Todella hyödyllinen taito, muuten. Syksyllä häämöittää tavoite juosta ensimmäinen puolimaratoni. Ensi vuoden tavoitteena taas on selkiyttää omaa ammatinvalintaa ja myös pätevyyttä (sekä pysyä järjissä) opetusharjoitteluiden aikana. Teen myös suomi toisena kielenä -harjoittelun, jota odotan kiinnostuneena.

Päämääriinsä pääseminen tuntuu ajoittain järjettömän nautinnolliselta. Joskus taas jää hieman tyhjä olo. Näin kävi, kun kandintutkielmani ensimmäinen versio olikin ohjaajani mielestä niin onnistunut, ettei sitä tarvitse korjailla ollenkaan. Reaktioni oli lähinnä tyrmistynyt – olinhan varautunut pakertamaan työni parissa enemmän tai vähemmän ensi syksyyn asti! Tosin nyt saan nauttia enemmän vapaa-ajasta, auringosta, Laajavuoren lenkkipoluista, hyvistä näytelmäkirjoista ja vaikkapa siitä terassilla istuskelusta. Vapauttavaa!

Tänään söin leipää

Ennen Italiaan muuttoa en arvannutkaan, kuinka suuri sopeutuminen maan ruokakulttuuriin on. Muistan kyllä kuinka nopeasti Fuengirolan ainoasta ruisleipiä tekevästä leipomosta ostettu musta herkku katosi pöydästä yhdellä istumalla, kun asuimme perheeni kanssa Espanjassa puolisen vuotta. Ajattelin kuitenkin, että italialainen ruoka pesee suomalaisen mennen tullen, ja sitä paitsi pastaahan sitä tulee itse Suomessakin kokattua.

Kaipasin kuitenkin yllättäen suomalaisia terveellisiksi miellettyjä ruokia, täyttäviä ja kuitupitoisia. Ruisleipää siis, mutta paljon muutakin. Kaurapuuroa, karjalanpiirakoita, maksalaatikkoa. Leipomista ja uuniruokia kaipasin ylipäänsä, koska meillä ei ollut uunia. Ei Sienassa eikä Bolognassa.

Nyt olen taas pikkuhiljaa totutellut turvallisiin suomalaisiin makuihin. Kun on niin hyvät kelit leipoakin, pyöräytin helppoakin helpomman ja maistuvan puolukkaruisleivän. Voisiko suomalaisempaa enää olla? Taisinkin vetää melkein puoli leipää lämpimiltään... Resepti on Vegemisiä-blogista. Leivästä tuli makeahko varmaankin käyttämäni Extra-puolukkahillon takia, joten ensi kerralla laittaisin hunajaa vähän vähemmän (tai tekisin hillon itse).

Puolukkainen ruisleipä

1,5-2 dl piimää tai jugurttia
1,5 dl vehnäjauhoja
2 dl hienoja ruisjauhoja (taikka 1 dl hienoja ja 1 dl karkeita ruisjauhoja)
1 dl grahamjauhoja
1 dl puolukkahilloa
0,5 dl pellavansiemeniä
0,25 dl hunajaa
1,5 tl suolaa
1 tl soodaa

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja vaivaa taikinasta notkea. Piimän tai jugurtin määrä riippuu puolukkahillon kiinteydestä; mitä kiinteämpää hillo on, sitä enemmän voi lisätä nestettä. Rasvaa ja jauhota leipävuoka ja kaada taikina siihen. Taikinan ei tarvitse nousta, joten voit lykätä vuoan uuniin heti, kun lämpö on kohdillaan. Anna paistua kauniin ruskeaksi tunnin verran. Jos haluat leivästä hieman tuhdimman ja paksumman, lisää huoletta aineksia ja tarkkaile paistoaikaa.