Vapaa-aika on erikoisesti käyttäytyvä ilmiö. Useimmiten sitä tuntuu olevan aivan liian vähän, joskus sitä taas on liikakin. Joskus voi olla hankalaa kuvata, mihin vapaa-aikansa käyttää. Mihin häviää se työn, opiskelun ja kotitöiden väliin jäävä aika, joka Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan on käytettävissä "rentoutumiseen ja virkistäytymiseen"?
Ajankäyttö lipsahtaa helposti ihmeen vellovaksi ja epämääräiseksi silloin, kun päiväjärjestyksessä ei ole täsmäaikoja yhtään millekään. Kun ei ole täsmällistä heräämisaikaa, lounasaikaa, työpäivän päättymistä tai harrastuksille merkattua kellonlyömää, vapaus käyttää aikansa (ja vapaa-aikansa) aiheuttaa helposti hallitsemattomuuden tunnetta. Vapaus ei aina merkitsekään tunnetta vapaudesta. Minulle on helpompi jäsentää "virkistäytymiseen ja rentoutumiseen" käyttämääni aikaa – ja myös nauttia siitä hyvällä omatunnolla – silloin, kun myös työskentelylle käyttämäni aika on määrätty.
Tarkoitukseni on käyttää seuraavat pari kuukautta "vapaaseen opiskeluun" ja "vapaa-aikaan". Noin kuukauden mittaisen ruotsin kesäkurssin ja yhden kesäkonferenssin lisäksi "saan" jakaa aikani, miten haluan. Se ei sitten olekaan minulle mikään helppo nakki.
Elokuvan Poika työtön päähenkilö jakaa päivänsä lyhyihin, 20 minuutin mittaisiin aikayksiköihin. Esimerkiksi biljardin pelaamiseen voi käyttää neljä aikayksikköä ja uuden cd-levyn valitsemiseen yhden, parturissa käymiseen menee helposti kolme. Ihan noin päämäärättömään ja vellovaan elämään tottuminen vaatisi minulta varmaan vielä järeämpiä aseita kuin aikayksikköajattelun, ja olenkin todennut jo moneen otteeseen, ettei työttömän arki sopisi minulle pidemmän päälle ollenkaan. Rajatun vapaa-ajan jäsentelyyn aikayksikköajattelu voisi toki toimia.
Vapaana vellovan työskentelyajan, kuten gradun kirjoittamisen, jäsentämiseen monet suosittelevat Pomodoro-tekniikkaa. Sen ajatuksena on jakaa pitkäjaksoisen projektin työstämistä pienempiin palasiin, jolloin joskus tuloksettomaltakin tuntuvaa työskentelyä voi jaksottaa konkreettisesti. On myös helpompi keskittyä lyhyt aika kerrallaan kuin koettaa keskittyä intensiivisesti esimerkiksi kahdeksan tunnin ajan (mikä saattaa tuntua ajatuksenakin lannistavalta).
Nyt aionkin perehtyä sosiokulttuuriseen teoriaan keskittyneesti, tomaatti kerrallaan. Neljän tomaatin pläjäys voi olla alkuun pääsemiseksi (ja näin perjantai-iltapäiväksi) ihan riittävä saavutus. Sitten pidän tauon ja siirryn yhdyskäytävää pitkin viereiseen yliopistorakennukseen eli X:n pianokopperoon soittelemaan.
***
Pieni asia, joka ilahdutti minua tänään: Tuntematon tyttö kehui ystävällisesti hymyillen takkiani päärakennuksen vessassa ja sanoi katselleensa minua se päälläni usein aiemminkin. Tapaus oli jo toinen kerta, kun tuntematon kehuu samaista takkiani vessassa. Viimeksi se tapahtui yliopiston kirjaston vessassa. Molemmat kehujat ovat osuneet juuri sopivasti sellaiseen saumaan, jolloin olenkin kaivannut pientä piristystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti