Kirjoitin viime merkinnässä, että lykkään pyöränkumin vaihtamista, ja aloin sitten pohtia, miksi teen niin. Ensin minulla ei ollut uutta sisäkumia, sitten minulla ei ollut rengasrautoja ja kun sain nekin lainaan, oli olevinaan kiire. Todellinen syy lykkäämiselle on selvä: epävarmuus siitä, saisinko homman tehtyä! Koska tänään minulla oli koko ilta aikaa, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Nyt on uusien asioiden listalle taas uusi merkintä, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun vaihdoin sisäkumin ihan itse. Tosin ystävällinen naapuri tuli kyselemään jossain vaiheessa, tarvitsenko apua, ja piti autostaan hakemilla pihdeillä kiinni ruuvista, kun en saanut itse mutteria ilman pihtejä auki. Mutta muuten ihan itse. Onpa taas asteen verran itsenäisempi olo.
Naapurin avusta tuli mukava olo muutenkin kuin hyötyaspektin kannalta. Hän oli muuttanut tänään kesäksi tähän taloon, koska tuli Jyväskylään kesätöihin, ja kyseli hyviä keinoja tutustua naapureihin. Ylioppilaskylään onkin muuttanut viime päivinä paljon uusia kesäasukkaita. Eilenkin pyykkituvassa juttelin pitkään erään naisen kanssa, joka oli muuttanut samana päivänä ja halusi heti opetella käyttämään pesukoneita. Minusta on mukavaa, että naapurit vähintään tervehtivät ja toisinaan on mukava vaihtaa pari sanaakin. Tuntuu, että kesän tuleminen on jälleen vähän vapauttanut tunnelmaa ja ihmiset heittäytyvät helpommin jutustelemaan tuntemattomienkin kanssa. Saman ilmiön olen huomannut aiemminkin tähän aikaan vuodesta.
Kesän korvalla minunkin aikatauluni on vähän rauhoittunut. On ollut mukava ottaa hieman rennommin. Olen ollut vaihtelevasti täällä Jyväskylässä ja Kuopiossa. Muutamia uusia asioita mainitakseni olen käynyt Älylän kävelykierroksella ja siten uusissa paikoissa täällä Jyväskylässä, pelannut maata Lounaispuistossa, kokeillut Kuopion mainiota italialaista ravintolaa Gustoa, bongaillut silkkiuikkujen pesintää Väinölänniemessä Kuopiossa (jossa nähnyt myös kaksi piisamia ja kaksitoista sorsanpoikasta), ja testannut Kuopion parhaimmaksi osoittautuneen terassin ravintola Hiilessä. Testattiin terassi ohimennen kauppareissulla viime lauantaina, ja kokemus oli todella rentouttava: hyvää musiikkia, lämmin aurinko ja rauhallinen ja suojaisa tunnelma. Vierestä menee vain pieni kävelytie, eikä ohikulkijoita näy terassille. Käytiin myös "Maailma Kuopion torilla" -tapahtumassa, joka oli samaan aikaan kuin Helsingin "Maailma kylässä" – liekö varjotapahtuma? Tarjolla oli monenmoista etnistä musiikkia, tanssia, ruokaa ja puheita. Oli mukava nähdä värikäs ja monikulttuurinen Kuopio kerääntyneenä sataman torille, koska katukuvassa monikulttuurisuus ei siellä vielä kovin paljon näy.
Ah, kiva kun olet taas täällä, kesä.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Vastaus haasteeseen
Siiri ojensi minulle tunnustuksen, joka sisältää tehtävän. Tässä tunnustus ja säännöt:
.jpeg)
Aivan kuten Siirillekin, myös minulle tuottaa tuskaa linkittää tähän 15 bloggaajaa. Minulla on peräti yhdeksän lukijaa, jotka eivät kaikki edes itse kirjoita blogia. Minähän olen blogien suurkuluttuja, ja luen blogeja päivittäin. Oikean keittiön pienentyminen todella pieneen keittokomeroon ja kahden hengen talouden muuttuminen yksin asumiseksi todennäköisesti aiheutti sen, että ruokblogien suurkuluttaminen on pikkuhiljaa muuttunut muoti- ja life style -blogien bongailuksi. Mutta suhde on yleensä yksisuuntainen, eli seuraamieni blogien kirjoittavat tuskin seuraavat minun blogiani.
Pitkän pähkäilyn päätteeksi mieleeni tulivat ainakin Ioanna, Anna, Elina ja Veera! Heilläkin on ollut vähänlaisesti päivityksiä viime aikoina, joten jospa tämä taas aktivoisi kirjoittamisen makuun.
Okei, sitten faktat pöytään! Tulkitsen satunnaisuuden periaatteen omavaltaisesti siten, etten valikoi faktoja minkään tietyn periaatteen mukaan. Olis tietty myös mielenkiintoista luoda joku sadan faktan lista, josta sitten satunnaisotannalla valitsisi seitsemän faktaa, mutta siihen voisi mennä vähän turhan paljon aikaa...
1. Olen asunut elämäni aikana viidessä kaupungissa, jotka ovat tässä aikajärjestyksessä: Kiuruvesi (synnyinkaupunkini, elämäni ensimmäiset 2 vuotta), Nilsiä (16 vuotta), Fuengirola (puoli vuotta 8-vuotiaana), Jyväskylä (neljä vuotta opiskellessa) ja Bologna (puoli vuotta keväällä 2010). Kesällä semi-muutan Kuopioon, mikä on ajatuksena tosi hassu, koska parin kuukauden aikana on hankala luoda sosiaalista verkostoa tiedostaen, että ihan kohta muuttaa takaisin Jyväskylään.
2. Lempikarkkini on lakritsi, mieluiten tuoreena ja pehmeänä. Joskus tekee mieli myös värikkäitä hedelmäkarkkeja, mistä syytän lähinnä visuaalisesti vetoavia mainoksia. En juuri koskaan osta itselleni suklaata, vaikka tykkäänkin siitä ja syön tarjottaessa.
3. Lukuharrastukseni on tosi vaihteleva: välillä ahmin kirjoja nopeasti, välillä taas saatan lukea samaa kirjaa monta kuukautta. Nyt olen lukenut jo ainakin parin kuukauden ajan Siri Hustvedtin teosta "Kaikki mitä rakastin", ja olen sivulla 261/469.
4. Nyt istun ikkunan edessä yksiössäni Kortepohjassa, kuudennessa kerroksessa, ja näen eniten vihreää väriä.
5. Autolla ajaminen etenkin keskustassa ja ahtailla parkkipaikoilla on mielestäni vaikeaa ja ajoittain jopa pelottavaa. Sen sijaan moottoritiellä ajaminen tuntuu turvalliselta. Tiedostan kyllä, että kolarin tuhot ovat paljon pahemmat ajettaessa 100 km/tunnissa nopeudella, mutta uskon todennäköisemmin kolaroivani kaupunkinopeuksissa.
6. Käytän nykyään apteekeista saatavaa vaahtoamatonta hammastahnaa, koska minulle tulee muutoin niin herkästi kipeitä ja isoja aftoja. Mielestäni se ei maistu hyvältä eikä jätä raikasta tunnetta suuhun, mutta valitsen silti sen, koska se on pienempi paha kuin aftat.
7. Pyöräni kumi on rikki ja lykkään sen korjaamista.
Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Kerro heille tunnustuksestasi.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen.
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi.
Aivan kuten Siirillekin, myös minulle tuottaa tuskaa linkittää tähän 15 bloggaajaa. Minulla on peräti yhdeksän lukijaa, jotka eivät kaikki edes itse kirjoita blogia. Minähän olen blogien suurkuluttuja, ja luen blogeja päivittäin. Oikean keittiön pienentyminen todella pieneen keittokomeroon ja kahden hengen talouden muuttuminen yksin asumiseksi todennäköisesti aiheutti sen, että ruokblogien suurkuluttaminen on pikkuhiljaa muuttunut muoti- ja life style -blogien bongailuksi. Mutta suhde on yleensä yksisuuntainen, eli seuraamieni blogien kirjoittavat tuskin seuraavat minun blogiani.
Pitkän pähkäilyn päätteeksi mieleeni tulivat ainakin Ioanna, Anna, Elina ja Veera! Heilläkin on ollut vähänlaisesti päivityksiä viime aikoina, joten jospa tämä taas aktivoisi kirjoittamisen makuun.
Okei, sitten faktat pöytään! Tulkitsen satunnaisuuden periaatteen omavaltaisesti siten, etten valikoi faktoja minkään tietyn periaatteen mukaan. Olis tietty myös mielenkiintoista luoda joku sadan faktan lista, josta sitten satunnaisotannalla valitsisi seitsemän faktaa, mutta siihen voisi mennä vähän turhan paljon aikaa...
1. Olen asunut elämäni aikana viidessä kaupungissa, jotka ovat tässä aikajärjestyksessä: Kiuruvesi (synnyinkaupunkini, elämäni ensimmäiset 2 vuotta), Nilsiä (16 vuotta), Fuengirola (puoli vuotta 8-vuotiaana), Jyväskylä (neljä vuotta opiskellessa) ja Bologna (puoli vuotta keväällä 2010). Kesällä semi-muutan Kuopioon, mikä on ajatuksena tosi hassu, koska parin kuukauden aikana on hankala luoda sosiaalista verkostoa tiedostaen, että ihan kohta muuttaa takaisin Jyväskylään.
2. Lempikarkkini on lakritsi, mieluiten tuoreena ja pehmeänä. Joskus tekee mieli myös värikkäitä hedelmäkarkkeja, mistä syytän lähinnä visuaalisesti vetoavia mainoksia. En juuri koskaan osta itselleni suklaata, vaikka tykkäänkin siitä ja syön tarjottaessa.
3. Lukuharrastukseni on tosi vaihteleva: välillä ahmin kirjoja nopeasti, välillä taas saatan lukea samaa kirjaa monta kuukautta. Nyt olen lukenut jo ainakin parin kuukauden ajan Siri Hustvedtin teosta "Kaikki mitä rakastin", ja olen sivulla 261/469.
4. Nyt istun ikkunan edessä yksiössäni Kortepohjassa, kuudennessa kerroksessa, ja näen eniten vihreää väriä.
5. Autolla ajaminen etenkin keskustassa ja ahtailla parkkipaikoilla on mielestäni vaikeaa ja ajoittain jopa pelottavaa. Sen sijaan moottoritiellä ajaminen tuntuu turvalliselta. Tiedostan kyllä, että kolarin tuhot ovat paljon pahemmat ajettaessa 100 km/tunnissa nopeudella, mutta uskon todennäköisemmin kolaroivani kaupunkinopeuksissa.
6. Käytän nykyään apteekeista saatavaa vaahtoamatonta hammastahnaa, koska minulle tulee muutoin niin herkästi kipeitä ja isoja aftoja. Mielestäni se ei maistu hyvältä eikä jätä raikasta tunnetta suuhun, mutta valitsen silti sen, koska se on pienempi paha kuin aftat.
7. Pyöräni kumi on rikki ja lykkään sen korjaamista.
torstai 17. toukokuuta 2012
Minusta tuntuu, että tämä uusien asioiden listaaminen saattaa loppua kuin seinään. Ainakin itseäni alkaa kyllästyttää jo tässä vaiheessa. Onneksi kuitenkin joka päivä on tullut tehtyä jotain uutta. :)
Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa syömässä Kuopiossa kreikkalaisessa ravintolassa Kreetassa. Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni moussakaa. Kummatkin olivat oikein suositeltavia uusia kokemuksia. Nam.
Maanantaina satuin tekemään myös jotain ihan uutta: kirjoitin gradun ensimmäisen version valmiiksi. Vau. Jäi aika tyhjä olo, vaikka tiedänkin palaavani siihen vaikka kuin usein vielä.
Tiistaina kävin jälleen uudessa paikassa, Kuopion Viitaniemessä. On muuten hieno paikka, sellainen kaunis niemi, ja aurinko kimmelsi järvessä. Suunnattiin metsään, jossa tein taas jotain uutta: boulderoin toista kertaa elämässäni, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain jopa yhden reitin kiivettyä. Kun viimeksi kokeilin tätä kiville kiipeilyä Italiassa pari vuotta sitten, kaikki yritykseni tyssäsivät heti ensimmäisiin liikkeisiin.
Keskiviikko onkin vaikea. Kaikkeahan sitä tulee tehtyä, jatketaan nyt sitten uusien paikkojen linjalla. Tuli kierrettyä uusi lenkki Väinölänniemi–Rönö–Haapaniemi-akselilla. Kaunista ja järven reunaa mukaillen taas. Käytiin myös terassilla satamassa. Kuopio on kaunis kesäkaupunki.
Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa syömässä Kuopiossa kreikkalaisessa ravintolassa Kreetassa. Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni moussakaa. Kummatkin olivat oikein suositeltavia uusia kokemuksia. Nam.
Maanantaina satuin tekemään myös jotain ihan uutta: kirjoitin gradun ensimmäisen version valmiiksi. Vau. Jäi aika tyhjä olo, vaikka tiedänkin palaavani siihen vaikka kuin usein vielä.
Tiistaina kävin jälleen uudessa paikassa, Kuopion Viitaniemessä. On muuten hieno paikka, sellainen kaunis niemi, ja aurinko kimmelsi järvessä. Suunnattiin metsään, jossa tein taas jotain uutta: boulderoin toista kertaa elämässäni, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain jopa yhden reitin kiivettyä. Kun viimeksi kokeilin tätä kiville kiipeilyä Italiassa pari vuotta sitten, kaikki yritykseni tyssäsivät heti ensimmäisiin liikkeisiin.
Keskiviikko onkin vaikea. Kaikkeahan sitä tulee tehtyä, jatketaan nyt sitten uusien paikkojen linjalla. Tuli kierrettyä uusi lenkki Väinölänniemi–Rönö–Haapaniemi-akselilla. Kaunista ja järven reunaa mukaillen taas. Käytiin myös terassilla satamassa. Kuopio on kaunis kesäkaupunki.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Uusi asia päivässä
En tiedä, onko tämä uusi asia 30 päivän ajan -haaste suunnannut toimintaani lainkaan, mutta ainakin uusia asioita on tullut tehtyä.
Perjantaina kävin ensimmäistä kertaa Juhon työpaikassa ja siinä samassa ensimmäistä kertaa koko Kortejoella, siis siellä metsän helmassa, järven rannassa neurologisella kuntoutuskeskuksella. Matkalla Nilsiään pysähdyttiin Siilinjärvellä, jonka torilla söin ensimmäistä kertaa jäätelöä. Jäätelölinja jatkuu siis; se on liittynyt tekemiini uusiin asioihin jo kolmena päivänä peräkkäin :) Katsoin muuten myös uuden elokuvan, jos se lasketaan mukaan. Almadóvarin Iho jossa elän oli niin karmivan hyvä, että se on pyörinyt mielessä koko viikonlopun.
Lauantaina kävin katsomassa siskon oman koreografian tanssiesityksessä. Se oli ilmiömäinen! Avattiin myös mökkikausi, mutta siihen taisi liittyä uusien asioiden sijaan pelkkiä perinteitä (talviturkin heittäminen, rantasaunominen, grillimakkaraa ja hyvää seuraa...). Sunnuntaina oli sitten vuorossa äidin uudella mökillä käyminen, jossa en ollut vielä ehtinyt käydä. Uusi paikka siis, ja oikein mainio. Tuli testattua sauna ja uiminen silläkin suunnalla – talviturkki on nyt siis varmasti menneen talven lumia.
Kerrassaan rentouttava viikonloppu.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Olen kuullut sanottavan, että olisi hyvä käydä jossain uudessa paikassa joka vuosi. Olen vähän eri mieltä – minusta olisi virkistävää käydä jossain uudessa paikassa useammin, vähintään joka viikko. Paikan ei tarvitse olla kaukana. Jo oman kotikorttelin katsastaminen uudesta näkökulmasta tai tutun reitin vaihtaminen toiseen virkistää. Lenkkeily on hyvä harrastus uusissa paikoissa käymiseen. Juosten pääsee kartoittamaan yllättävän laajaa aluetta kotikaupungistaan puhumattakaan kaikista niistä muista kaupungeista, joissa tulee käytyä. Pyöräily ja autoilu sopivat tarkoitukseen yhtä lailla.
Kuten viimekesäisistä kesäharrastuspostauksista kävi varmaan ilmi, olen aika kova kokeilemaan erilaisia harrastuksia, joista vain harva jää pitkäaikaisiksi suosikeiksi. On kuitenkin virkistävää kokeilla uutta ja haastaa itseään, vaikka se jäisikin siihen yhteen kertaan. Yllättäen saattaa löytyä se täysin omalta tuntuva juttu. Kuluneen vuoden aikana olen jäänyt täysin koukkuun teatteriharrastukseen ja yllättäen innostunut jopa improvisaatiosta (jota vierastin aluksi). Huomattavasti vähemmän, joskin jonkin verran, olen myös harrastellut yhtä sun toista, kuten frisbeelajeja (ultimate ja -golf) sekä erilaisia tansseja ja jumppia. Olen kokeillut vuoden sisään lattareita, kansantanssia ja viimeisimpänä kokeiluna jopa showtanssia – joka ei vastannut lainkaan ennakkoluulojani vaan oli todella, todella mukavaa, luovaa, inspiroivaa ja syvällistä. Luulin, että se olisi jotain kabareetyylistä revittelyä, mutta näin ei ollut (ainakaan tällä tunnilla). Harmi vaan, että keskiviikkoinen tunti oli kevään viimeinen. Luonnollisesti menin kokeilemaan siis uutta tanssilajia juuri silloin, kun kurssi loppuu.
Koska uuden kokeilu on inspiroivaa ja ystäväni Siiri on ottanut vastaan 30 päivän haasteen uusien asioiden kokeilemisesta joka päivä, otan vinkistä vaarin ja tartun haasteeseen itsekin. Raportoin haasteen etenemisestä tänne. Jospa haaste herättelisi tätä blogia talviunilta.
Uusia asioita tältä viikolta:
Keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa kahvilla ja jätskillä Grilli21:n terassilla. Huomio: Lounaispuisto alkaa vihdoin herätä eloon. Samaisena päivänä kokeilin myös tätä showtanssia yliopistoliikunnan tunnilla. Olin hieman uhkarohkea, koska menin DanceMix-tunnille tietämättä, mikä tanssilaji olisi kyseessä. Onneksi en tarkistanut sitä etukäteen, koska muuten olisi voinut jäädä käymättä. Huomio: Älä tuomitse ennalta!
Eilen kävin uudessa paikassa kaverin saunassa. Huomio: Parvekkeella pyyhe päällä istuskellessa yllätyin illan hellästä lämmöstä. Kevät!
Söin myös lakujäätelöä, jonka päälle murskattiin sekä Lakritsalia että Lidlin turkinpippureita. Huomio: Karkit oli tosi hyviä. Mutta olisivatko ne lopulta parempia sellaisenaan, ilman jäätelöä? Hieno kokeilu silti.
Tänään päivä on vasta alussa, mutta jo olen kokenut uuden asian. Sisko soitti ennen yhdeksää, mikä on harvinaisen aikainen aika hänelle. Kysymys oli kuitenkin ilmeisen akuutti. Huomio: Muista ottaa perheeseen yhteyttä ennen kuin suunnittelet vierailevasi heidän luonaan, ettet päätä omin päin mennä vieraisille juuri silloin, kun ketään ei ole kotona.
Päivän opetus on siis jo saatu.
Jatkoa seuraa.
Kuten viimekesäisistä kesäharrastuspostauksista kävi varmaan ilmi, olen aika kova kokeilemaan erilaisia harrastuksia, joista vain harva jää pitkäaikaisiksi suosikeiksi. On kuitenkin virkistävää kokeilla uutta ja haastaa itseään, vaikka se jäisikin siihen yhteen kertaan. Yllättäen saattaa löytyä se täysin omalta tuntuva juttu. Kuluneen vuoden aikana olen jäänyt täysin koukkuun teatteriharrastukseen ja yllättäen innostunut jopa improvisaatiosta (jota vierastin aluksi). Huomattavasti vähemmän, joskin jonkin verran, olen myös harrastellut yhtä sun toista, kuten frisbeelajeja (ultimate ja -golf) sekä erilaisia tansseja ja jumppia. Olen kokeillut vuoden sisään lattareita, kansantanssia ja viimeisimpänä kokeiluna jopa showtanssia – joka ei vastannut lainkaan ennakkoluulojani vaan oli todella, todella mukavaa, luovaa, inspiroivaa ja syvällistä. Luulin, että se olisi jotain kabareetyylistä revittelyä, mutta näin ei ollut (ainakaan tällä tunnilla). Harmi vaan, että keskiviikkoinen tunti oli kevään viimeinen. Luonnollisesti menin kokeilemaan siis uutta tanssilajia juuri silloin, kun kurssi loppuu.
Koska uuden kokeilu on inspiroivaa ja ystäväni Siiri on ottanut vastaan 30 päivän haasteen uusien asioiden kokeilemisesta joka päivä, otan vinkistä vaarin ja tartun haasteeseen itsekin. Raportoin haasteen etenemisestä tänne. Jospa haaste herättelisi tätä blogia talviunilta.
Uusia asioita tältä viikolta:
Keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa kahvilla ja jätskillä Grilli21:n terassilla. Huomio: Lounaispuisto alkaa vihdoin herätä eloon. Samaisena päivänä kokeilin myös tätä showtanssia yliopistoliikunnan tunnilla. Olin hieman uhkarohkea, koska menin DanceMix-tunnille tietämättä, mikä tanssilaji olisi kyseessä. Onneksi en tarkistanut sitä etukäteen, koska muuten olisi voinut jäädä käymättä. Huomio: Älä tuomitse ennalta!
Eilen kävin uudessa paikassa kaverin saunassa. Huomio: Parvekkeella pyyhe päällä istuskellessa yllätyin illan hellästä lämmöstä. Kevät!
Söin myös lakujäätelöä, jonka päälle murskattiin sekä Lakritsalia että Lidlin turkinpippureita. Huomio: Karkit oli tosi hyviä. Mutta olisivatko ne lopulta parempia sellaisenaan, ilman jäätelöä? Hieno kokeilu silti.
Tänään päivä on vasta alussa, mutta jo olen kokenut uuden asian. Sisko soitti ennen yhdeksää, mikä on harvinaisen aikainen aika hänelle. Kysymys oli kuitenkin ilmeisen akuutti. Huomio: Muista ottaa perheeseen yhteyttä ennen kuin suunnittelet vierailevasi heidän luonaan, ettet päätä omin päin mennä vieraisille juuri silloin, kun ketään ei ole kotona.
Päivän opetus on siis jo saatu.
Jatkoa seuraa.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Joululomailua
Tiesittekö, että pohjoispohjalaisella murteella 'maitoa' on maitua ja 'iloa" ilua? Tämän opin teoriassa suomen kielen perusopintoihin kuuluvalla Alueellinen ja sosiaalinen vaihtelu -kurssilla ja käytännössä, kun tutustuin poikaystäväni perheeseen ja sukuun. Siispä otsikkoni on pohjalaisittain monimerkityksinen! Mutta itku pitkästä ilustakin.
Joululomaa vietin Helsingissä, kotona ja mökillä Nilsiässä, Kuopiossa ja loppiaisesta lähtien Jyväskylässä. Lomaani mahtui muun muassa lähes kaksi tuotantokautta Greyn anatomiaa, kymmeniä suklaakonvehteja, perhepelailua, vesisateessa juoksemista, oikean talven saapumisen ja uuden vuoden tähtitaivaan ihastelua mökillä, parin saksalaisen viikon mittainen vierailu ja monta kupillista Glühweinia.
Erityisesti mieleen jäi hirvi, joka nähtiin metsässä mökin lähistöllä ihan lähietäisyydeltä, vain parinkymmenen metrin päästä – ja vieläpä näiden saksalaisten kanssa! Mikä tuuri! Kaiken kukkuraksi olin mukana kahdessakin muutossa. Ensin Juho muutti tavaransa Helsingistä Kuopioon ja viikon kuluttua Jyväskylästä Kuopioon. Minunkin pikkuruisesta yksiöstäni ja etenkin varastostamme lähti siis aimo lasti tavaraa pois.
Yksi poistunut objekti oli taulu, jonka tilalle oli kehiteltävä jotain. Loman viimeisen päiväni, tämän sunnuntain, olen käyttänyt hyvin sunnuntaimaisesti (sunnuntailenkkeillen, siivoillen, teeleipiä leipoen ja sisustaen). Leppoisen lötköilyn päätteeksi keksin ripustaa korujani seinääni sulostuttamaan. Tässä tulos:
Mökillä oli komea auringonnousu, mitä seurasi tietenkin kaunis aurinkoinen päivä.
Joululahjaksi saamani Eläinpyramidi osoittautui varsin kiinnostavaksi ajanvietteeksi.
Erityisesti mieleen jäi hirvi, joka nähtiin metsässä mökin lähistöllä ihan lähietäisyydeltä, vain parinkymmenen metrin päästä – ja vieläpä näiden saksalaisten kanssa! Mikä tuuri! Kaiken kukkuraksi olin mukana kahdessakin muutossa. Ensin Juho muutti tavaransa Helsingistä Kuopioon ja viikon kuluttua Jyväskylästä Kuopioon. Minunkin pikkuruisesta yksiöstäni ja etenkin varastostamme lähti siis aimo lasti tavaraa pois.
Yksi poistunut objekti oli taulu, jonka tilalle oli kehiteltävä jotain. Loman viimeisen päiväni, tämän sunnuntain, olen käyttänyt hyvin sunnuntaimaisesti (sunnuntailenkkeillen, siivoillen, teeleipiä leipoen ja sisustaen). Leppoisen lötköilyn päätteeksi keksin ripustaa korujani seinääni sulostuttamaan. Tässä tulos:
Olen nukkunut varastoon niin paljon, että jo on kumma jos ei opinnot lähde vauhdilla käyntiin huomenna! Jotenkin talvikin tuntuu oikeammalta nyt, kun on kunnolla pakkasta. Tänään näkymä ikkunastani oli vihdoinkin oikeasti talvinen:
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Tanssin taikaa
Olen harrastanut tanssia jonkin verran aiemminkin, mutta tanssinopettajan vetämä Ääni ja liike -jakso draamakasvatuksen opinnoissa toi ihan uusia ajatuksia, kokemuksia ja ihon alle uivia tuntemuksia.
Kolmen illan aikana tutkiva ote ja vapaa improvisaatio olivat koko ajan läsnä. Aloitimme pienestä ja tutkimme itsenäisesti kehostamme läpi jokaisen nivelen, raajan ja niiden liikkumismahdollisuudet. Teimme pehmeää ja terävää liikettä, putosimme eri osilla kehoa vapaasti, liikuttelimme sormia, varpaita ja niskan lihaksia. Pikkuhiljaa etenimme tanssi-improvisaatioihin, joissa saimme tehdä mitä halusimme tietyn ohjeistuksen antamissa raameissa – yksin, pareittain, pienryhmissä tai koko joukon kanssa. Kun on pitkään hiljaa ja kommunikoi pelkästään liikkeillä, eleillä ja ilmeillä, saavuttaa ihmeellisen kommunikoinnin tason, jossa oikeastaan ymmärtää jo pelkästä liikehdinnästä, mitä toinen tarkoittaa. Kokeilimme pareittain äänettömiä "vuoropuheluja", joissa toinen puhui liikkein ja toinen kuunteli. Välillä saatoimme puhua toistemme päälle, välillä emme edes kuunnelleet toista, ja puheen (eli liikkeen) tyyli viesti jotain.
Tänään ruokajonossa edessäni oli tyttö ja poika, jotka ilmiselvästi riitelivät jostain viittoen. En osaa viittomakieltä edes auttavasti, joten en saanut selville kiistelyn syytä. Liikkeistä pystyi kuitenkin lukemaan paljon. Tyttö seisoi ensin jonossa yksin, ja kun poika tuli paikalle, hän alkoi viittoa terävästi ja vihaisesti, läpsytellen kaikki kehokontaktiin osuvat viittomat äänekkäästi vartaloonsa. Kun mies ei suostunut kuuntelemaan eli käänsi päänsä, tyttö pyöräytti sen jälleen itseään kohti. Miehen viittomat olivat epäröiviä ja pieniä – hän oli selvästi alakynnessä. Tyttö oli äänessä paljon enemmän, kurtisteli otsaansa ja läimäytti kädet reisiinsä. En voinut välttyä äänen korottamisen tai jopa huutamisen mielikuvasta. Pystyin melkein kuvittelemaan osapuolten äänensävyt.
Suomalaisten kehonkieli on pientä verrattuna muihin kulttuureihin, mutta viittomakielisillä se on jo ilmaisuvoimaisuutensa vuoksi tarkempaa ja monipuolisempaa – etenkin ilmeisiin kiinnitän monesti huomiota. Siitä voisi kyllä ottaa oppia. Monesti sanat valehtelevat enemmän kuin keho.
Kaikkein hienoin kokemus Ääni ja liike -jaksolla oli viimeisenä iltana tehty ääni-liike-polku, jossa improsimme neljän hengen ryhmämme kanssa niin hengästyttävän esityksen, ettei oikeastaan kukaan tiennyt, kuka vei ja kuka vikisi. Emme käyttäneet musiikkia lainkaan, vaan säestimme liikettämme itse kehostamme pääsevin äänin. Määrittelimme ainoastaan, miten teos alkaa ja miten se loppuu – oikeastaan kaikki muu syntyi hetkessä, kontaktissa toisiin, tunnustellen suuntaa, johon olimme menossa. Teoksessa oli ainakin sisältä kokien todella voimakas kontakti, joka taisi välittyä yleisöönkin ainakin heidän reaktioistaan päätellen.
Joskus yhteisymmärrys syntyy paremmin sanattomasti.
Kolmen illan aikana tutkiva ote ja vapaa improvisaatio olivat koko ajan läsnä. Aloitimme pienestä ja tutkimme itsenäisesti kehostamme läpi jokaisen nivelen, raajan ja niiden liikkumismahdollisuudet. Teimme pehmeää ja terävää liikettä, putosimme eri osilla kehoa vapaasti, liikuttelimme sormia, varpaita ja niskan lihaksia. Pikkuhiljaa etenimme tanssi-improvisaatioihin, joissa saimme tehdä mitä halusimme tietyn ohjeistuksen antamissa raameissa – yksin, pareittain, pienryhmissä tai koko joukon kanssa. Kun on pitkään hiljaa ja kommunikoi pelkästään liikkeillä, eleillä ja ilmeillä, saavuttaa ihmeellisen kommunikoinnin tason, jossa oikeastaan ymmärtää jo pelkästä liikehdinnästä, mitä toinen tarkoittaa. Kokeilimme pareittain äänettömiä "vuoropuheluja", joissa toinen puhui liikkein ja toinen kuunteli. Välillä saatoimme puhua toistemme päälle, välillä emme edes kuunnelleet toista, ja puheen (eli liikkeen) tyyli viesti jotain.
Tänään ruokajonossa edessäni oli tyttö ja poika, jotka ilmiselvästi riitelivät jostain viittoen. En osaa viittomakieltä edes auttavasti, joten en saanut selville kiistelyn syytä. Liikkeistä pystyi kuitenkin lukemaan paljon. Tyttö seisoi ensin jonossa yksin, ja kun poika tuli paikalle, hän alkoi viittoa terävästi ja vihaisesti, läpsytellen kaikki kehokontaktiin osuvat viittomat äänekkäästi vartaloonsa. Kun mies ei suostunut kuuntelemaan eli käänsi päänsä, tyttö pyöräytti sen jälleen itseään kohti. Miehen viittomat olivat epäröiviä ja pieniä – hän oli selvästi alakynnessä. Tyttö oli äänessä paljon enemmän, kurtisteli otsaansa ja läimäytti kädet reisiinsä. En voinut välttyä äänen korottamisen tai jopa huutamisen mielikuvasta. Pystyin melkein kuvittelemaan osapuolten äänensävyt.
Suomalaisten kehonkieli on pientä verrattuna muihin kulttuureihin, mutta viittomakielisillä se on jo ilmaisuvoimaisuutensa vuoksi tarkempaa ja monipuolisempaa – etenkin ilmeisiin kiinnitän monesti huomiota. Siitä voisi kyllä ottaa oppia. Monesti sanat valehtelevat enemmän kuin keho.
Kaikkein hienoin kokemus Ääni ja liike -jaksolla oli viimeisenä iltana tehty ääni-liike-polku, jossa improsimme neljän hengen ryhmämme kanssa niin hengästyttävän esityksen, ettei oikeastaan kukaan tiennyt, kuka vei ja kuka vikisi. Emme käyttäneet musiikkia lainkaan, vaan säestimme liikettämme itse kehostamme pääsevin äänin. Määrittelimme ainoastaan, miten teos alkaa ja miten se loppuu – oikeastaan kaikki muu syntyi hetkessä, kontaktissa toisiin, tunnustellen suuntaa, johon olimme menossa. Teoksessa oli ainakin sisältä kokien todella voimakas kontakti, joka taisi välittyä yleisöönkin ainakin heidän reaktioistaan päätellen.
Joskus yhteisymmärrys syntyy paremmin sanattomasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)