Minusta tuntuu, että tämä uusien asioiden listaaminen saattaa loppua kuin seinään. Ainakin itseäni alkaa kyllästyttää jo tässä vaiheessa. Onneksi kuitenkin joka päivä on tullut tehtyä jotain uutta. :)

Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa syömässä Kuopiossa kreikkalaisessa ravintolassa Kreetassa. Söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni moussakaa. Kummatkin olivat oikein suositeltavia uusia kokemuksia. Nam.

Maanantaina satuin tekemään myös jotain ihan uutta: kirjoitin gradun ensimmäisen version valmiiksi. Vau. Jäi aika tyhjä olo, vaikka tiedänkin palaavani siihen vaikka kuin usein vielä.

Tiistaina kävin jälleen uudessa paikassa, Kuopion Viitaniemessä. On muuten hieno paikka, sellainen kaunis niemi, ja aurinko kimmelsi järvessä. Suunnattiin metsään, jossa tein taas jotain uutta: boulderoin toista kertaa elämässäni, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain jopa yhden reitin kiivettyä. Kun viimeksi kokeilin tätä kiville kiipeilyä Italiassa pari vuotta sitten, kaikki yritykseni tyssäsivät heti ensimmäisiin liikkeisiin.

Keskiviikko onkin vaikea. Kaikkeahan sitä tulee tehtyä, jatketaan nyt sitten uusien paikkojen linjalla. Tuli kierrettyä uusi lenkki Väinölänniemi–Rönö–Haapaniemi-akselilla. Kaunista ja järven reunaa mukaillen taas. Käytiin myös terassilla satamassa. Kuopio on kaunis kesäkaupunki.

Uusi asia päivässä

En tiedä, onko tämä uusi asia 30 päivän ajan -haaste suunnannut toimintaani lainkaan, mutta ainakin uusia asioita on tullut tehtyä.

Perjantaina kävin ensimmäistä kertaa Juhon työpaikassa ja siinä samassa ensimmäistä kertaa koko Kortejoella, siis siellä metsän helmassa, järven rannassa neurologisella kuntoutuskeskuksella. Matkalla Nilsiään pysähdyttiin Siilinjärvellä, jonka torilla söin ensimmäistä kertaa jäätelöä. Jäätelölinja jatkuu siis; se on liittynyt tekemiini uusiin asioihin jo kolmena päivänä peräkkäin :) Katsoin muuten myös uuden elokuvan, jos se lasketaan mukaan. Almadóvarin Iho jossa elän oli niin karmivan hyvä, että se on pyörinyt mielessä koko viikonlopun.

Lauantaina kävin katsomassa siskon oman koreografian tanssiesityksessä. Se oli ilmiömäinen! Avattiin myös mökkikausi, mutta siihen taisi liittyä uusien asioiden sijaan pelkkiä perinteitä (talviturkin heittäminen, rantasaunominen, grillimakkaraa ja hyvää seuraa...). Sunnuntaina oli sitten vuorossa äidin uudella mökillä käyminen, jossa en ollut vielä ehtinyt käydä. Uusi paikka siis, ja oikein mainio. Tuli testattua sauna ja uiminen silläkin suunnalla – talviturkki on nyt siis varmasti menneen talven lumia.

Kerrassaan rentouttava viikonloppu.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Olen kuullut sanottavan, että olisi hyvä käydä jossain uudessa paikassa joka vuosi. Olen vähän eri mieltä – minusta olisi virkistävää käydä jossain uudessa paikassa useammin, vähintään joka viikko. Paikan ei tarvitse olla kaukana. Jo oman kotikorttelin katsastaminen uudesta näkökulmasta tai tutun reitin vaihtaminen toiseen virkistää. Lenkkeily on hyvä harrastus uusissa paikoissa käymiseen. Juosten pääsee kartoittamaan yllättävän laajaa aluetta kotikaupungistaan puhumattakaan kaikista niistä muista kaupungeista, joissa tulee käytyä. Pyöräily ja autoilu sopivat tarkoitukseen yhtä lailla.

Kuten viimekesäisistä kesäharrastuspostauksista kävi varmaan ilmi, olen aika kova kokeilemaan erilaisia harrastuksia, joista vain harva jää pitkäaikaisiksi suosikeiksi. On kuitenkin virkistävää kokeilla uutta ja haastaa itseään, vaikka se jäisikin siihen yhteen kertaan. Yllättäen saattaa löytyä se täysin omalta tuntuva juttu. Kuluneen vuoden aikana olen jäänyt täysin koukkuun teatteriharrastukseen ja yllättäen innostunut jopa improvisaatiosta (jota vierastin aluksi). Huomattavasti vähemmän, joskin jonkin verran, olen myös harrastellut yhtä sun toista, kuten frisbeelajeja (ultimate ja -golf) sekä erilaisia tansseja ja jumppia. Olen kokeillut vuoden sisään lattareita, kansantanssia ja viimeisimpänä kokeiluna jopa showtanssia – joka ei vastannut lainkaan ennakkoluulojani vaan oli todella, todella mukavaa, luovaa, inspiroivaa ja syvällistä. Luulin, että se olisi jotain kabareetyylistä revittelyä, mutta näin ei ollut (ainakaan tällä tunnilla). Harmi vaan, että keskiviikkoinen tunti oli kevään viimeinen. Luonnollisesti menin kokeilemaan siis uutta tanssilajia juuri silloin, kun kurssi loppuu.

Koska uuden kokeilu on inspiroivaa ja ystäväni Siiri on ottanut vastaan 30 päivän haasteen uusien asioiden kokeilemisesta joka päivä, otan vinkistä vaarin ja tartun haasteeseen itsekin. Raportoin haasteen etenemisestä tänne. Jospa haaste herättelisi tätä blogia talviunilta.

Uusia asioita tältä viikolta:

Keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa kahvilla ja jätskillä Grilli21:n terassilla. Huomio: Lounaispuisto alkaa vihdoin herätä eloon. Samaisena päivänä kokeilin myös tätä showtanssia yliopistoliikunnan tunnilla. Olin hieman uhkarohkea, koska menin DanceMix-tunnille tietämättä, mikä tanssilaji olisi kyseessä. Onneksi en tarkistanut sitä etukäteen, koska muuten olisi voinut jäädä käymättä. Huomio: Älä tuomitse ennalta!

Eilen kävin uudessa paikassa kaverin saunassa. Huomio: Parvekkeella pyyhe päällä istuskellessa yllätyin illan hellästä lämmöstä. Kevät!
Söin myös lakujäätelöä, jonka päälle murskattiin sekä Lakritsalia että Lidlin turkinpippureita. Huomio: Karkit oli tosi hyviä. Mutta olisivatko ne lopulta parempia sellaisenaan, ilman jäätelöä? Hieno kokeilu silti.

Tänään päivä on vasta alussa, mutta jo olen kokenut uuden asian. Sisko soitti ennen yhdeksää, mikä on harvinaisen aikainen aika hänelle. Kysymys oli kuitenkin ilmeisen akuutti. Huomio: Muista ottaa perheeseen yhteyttä ennen kuin suunnittelet vierailevasi heidän luonaan, ettet päätä omin päin mennä vieraisille juuri silloin, kun ketään ei ole kotona.

Päivän opetus on siis jo saatu.

Jatkoa seuraa.

Joululomailua

Tiesittekö, että pohjoispohjalaisella murteella 'maitoa' on maitua ja 'iloa" ilua? Tämän opin teoriassa suomen kielen perusopintoihin kuuluvalla Alueellinen ja sosiaalinen vaihtelu -kurssilla ja käytännössä, kun tutustuin poikaystäväni perheeseen ja sukuun. Siispä otsikkoni on pohjalaisittain monimerkityksinen! Mutta itku pitkästä ilustakin.

Mökillä oli komea auringonnousu, mitä seurasi tietenkin kaunis aurinkoinen päivä.

Joululomaa vietin Helsingissä, kotona ja mökillä Nilsiässä, Kuopiossa ja loppiaisesta lähtien Jyväskylässä. Lomaani mahtui muun muassa lähes kaksi tuotantokautta Greyn anatomiaa, kymmeniä suklaakonvehteja, perhepelailua, vesisateessa juoksemista, oikean talven saapumisen ja uuden vuoden tähtitaivaan ihastelua mökillä, parin saksalaisen viikon mittainen vierailu ja monta kupillista Glühweinia.

Joululahjaksi saamani Eläinpyramidi osoittautui varsin kiinnostavaksi ajanvietteeksi.

Erityisesti mieleen jäi hirvi, joka nähtiin metsässä mökin lähistöllä ihan lähietäisyydeltä, vain parinkymmenen metrin päästä – ja vieläpä näiden saksalaisten kanssa! Mikä tuuri! Kaiken kukkuraksi olin mukana kahdessakin muutossa. Ensin Juho muutti tavaransa Helsingistä Kuopioon ja viikon kuluttua Jyväskylästä Kuopioon. Minunkin pikkuruisesta yksiöstäni ja etenkin varastostamme lähti siis aimo lasti tavaraa pois.

Yksi poistunut objekti oli taulu, jonka tilalle oli kehiteltävä jotain. Loman viimeisen päiväni, tämän sunnuntain, olen käyttänyt hyvin sunnuntaimaisesti (sunnuntailenkkeillen, siivoillen, teeleipiä leipoen ja sisustaen). Leppoisen lötköilyn päätteeksi keksin ripustaa korujani seinääni sulostuttamaan. Tässä tulos:

Olen nukkunut varastoon niin paljon, että jo on kumma jos ei opinnot lähde vauhdilla käyntiin huomenna! Jotenkin talvikin tuntuu oikeammalta nyt, kun on kunnolla pakkasta. Tänään näkymä ikkunastani oli vihdoinkin oikeasti talvinen:

Tanssin taikaa

Olen harrastanut tanssia jonkin verran aiemminkin, mutta tanssinopettajan vetämä Ääni ja liike -jakso draamakasvatuksen opinnoissa toi ihan uusia ajatuksia, kokemuksia ja ihon alle uivia tuntemuksia.

Kolmen illan aikana tutkiva ote ja vapaa improvisaatio olivat koko ajan läsnä. Aloitimme pienestä ja tutkimme itsenäisesti kehostamme läpi jokaisen nivelen, raajan ja niiden liikkumismahdollisuudet. Teimme pehmeää ja terävää liikettä, putosimme eri osilla kehoa vapaasti, liikuttelimme sormia, varpaita ja niskan lihaksia. Pikkuhiljaa etenimme tanssi-improvisaatioihin, joissa saimme tehdä mitä halusimme tietyn ohjeistuksen antamissa raameissa – yksin, pareittain, pienryhmissä tai koko joukon kanssa. Kun on pitkään hiljaa ja kommunikoi pelkästään liikkeillä, eleillä ja ilmeillä, saavuttaa ihmeellisen kommunikoinnin tason, jossa oikeastaan ymmärtää jo pelkästä liikehdinnästä, mitä toinen tarkoittaa. Kokeilimme pareittain äänettömiä "vuoropuheluja", joissa toinen puhui liikkein ja toinen kuunteli. Välillä saatoimme puhua toistemme päälle, välillä emme edes kuunnelleet toista, ja puheen (eli liikkeen) tyyli viesti jotain.

Tänään ruokajonossa edessäni oli tyttö ja poika, jotka ilmiselvästi riitelivät jostain viittoen. En osaa viittomakieltä edes auttavasti, joten en saanut selville kiistelyn syytä. Liikkeistä pystyi kuitenkin lukemaan paljon. Tyttö seisoi ensin jonossa yksin, ja kun poika tuli paikalle, hän alkoi viittoa terävästi ja vihaisesti, läpsytellen kaikki kehokontaktiin osuvat viittomat äänekkäästi vartaloonsa. Kun mies ei suostunut kuuntelemaan eli käänsi päänsä, tyttö pyöräytti sen jälleen itseään kohti. Miehen viittomat olivat epäröiviä ja pieniä – hän oli selvästi alakynnessä. Tyttö oli äänessä paljon enemmän, kurtisteli otsaansa ja läimäytti kädet reisiinsä. En voinut välttyä äänen korottamisen tai jopa huutamisen mielikuvasta. Pystyin melkein kuvittelemaan osapuolten äänensävyt.

Suomalaisten kehonkieli on pientä verrattuna muihin kulttuureihin, mutta viittomakielisillä se on jo ilmaisuvoimaisuutensa vuoksi tarkempaa ja monipuolisempaa – etenkin ilmeisiin kiinnitän monesti huomiota. Siitä voisi kyllä ottaa oppia. Monesti sanat valehtelevat enemmän kuin keho.

Kaikkein hienoin kokemus Ääni ja liike -jaksolla oli viimeisenä iltana tehty ääni-liike-polku, jossa improsimme neljän hengen ryhmämme kanssa niin hengästyttävän esityksen, ettei oikeastaan kukaan tiennyt, kuka vei ja kuka vikisi. Emme käyttäneet musiikkia lainkaan, vaan säestimme liikettämme itse kehostamme pääsevin äänin. Määrittelimme ainoastaan, miten teos alkaa ja miten se loppuu – oikeastaan kaikki muu syntyi hetkessä, kontaktissa toisiin, tunnustellen suuntaa, johon olimme menossa. Teoksessa oli ainakin sisältä kokien todella voimakas kontakti, joka taisi välittyä yleisöönkin ainakin heidän reaktioistaan päätellen.

Joskus yhteisymmärrys syntyy paremmin sanattomasti.

Uusia näkökulmia novelleista

Jos minusta tulisi kirjailija, kirjoittaisin novelleja. Pidän novelleista: ne ovat hiottuja, ne voi lukea kerralla, ne pitää ratkaista. Novellissa tiivistyvät romaanin ja runon hyvät puolet. Ne ovat usein arvoituksellisempia kuin romaanit, mutta vaativat analysoimista hieman runoja vähemmän. Runossa kiteytyy yleensä jokin hetki tai tunnelma puhujan näkökulmasta, ja niin novellissakin – jossa tilannetta tai tapahtumasarjaa avataan kuitenkin tyypillisesti vähän runoa enemmän. Tiivis muoto takaa kuitenkin, että intensiteetti lukiessa säilyy koko ajan. Luenkin novellin mieluiten yhdeltä istumalta, mikä erottaa lukukokemuksen romaanin lukemisesta. Romaania lukiessa lukeminen saattaa katketa lukuisia kertoja, koska sitä saa harvoin ahmaistua yhtenä suupalana. Runot ovat kaunokirjallisuuden muodoista hiotuimpia timantteja, joissa joka sana on tarkkaan harkittu pala kokonaisuudessa. Novelleissa on jotain samaa – ne ovat aukkoisia tarinoita, joissa sanavalinnat johtavat ratkaisun jäljille. Niistä muodostuu kuitenkin omanlaisensa ehyt tarina joko yksittäisten hetkien tai takaumien kautta.

Uusin novellistilöytöni on lahjakas, pakahduttavalla intensiteetillä kirjoittava Janica Brander, jonka esikoiskokoelma Lihakuu sisältää kaikkea, mitä novelleilta kaipaan. Novelleista on hankala löytää yhteistä nimittäjää, mutta silti ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka tunnelma jää kummittelemaan pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Osa novelleista on maagisten ja arkisten piirteiden yhteissumma, kuten Maailman makuu, jossa valtio ilmoittaa lähestyvästä maailmanlopusta tekstiviestillä, mutta Minkun vanhemmat jaksavat yhä olla riidoissa ja setviä kolmiodraamaa. Myös kokoelman niminovelli kuvaa maailmaa yksinäisen lapsen näkökulmasta tilanteessa, jossa isä on työtön ja äiti itsetuhoinen. Pisimmälle maagisuudessaan menee Sielumies, jonka loppuratkaisun voi lukea myös vertauskuvana maastamuuton ja siirtolaisuuden työntävästä voimasta.

Kaksi novellia nousi kutkuttavalla tunnelmallaan ja yllättävyydellään yli muiden. Uusi elämä onnistuu vielä viimeisellä sivulla kääntämään koko tulkinnan päälaelleen. Novelli-sanakin tulee italian sanasta novella, joka tarkoittaa uutta ja tuoretta. Uusien näkökulmien tuominen ja yllättävät käänteet tekevät novellista novellin. Brander on taituri sanavalinnoissa ja tunnelman luomisessa. Lyhyet virkkeet kertovat paljon mutta jättävät myös ilmaa omien mielikuvien syntymiselle. Vai mitä sanotte novellin alusta, jossa on kaikki, mitä taustasta kerrotaan ja mille tarina lähtee rakentumaan: 

"Arvo kuoli ja maailma meni mustaksi. 

Laps muutti kotoa, sanoi aloittavansa oman elämän. 

En viitsinyt sanoa sille,että minun elämäni loppui viimeistään silloin, kun kannoin sen pussukat juna-asemalle."

Vaikka novellin pohjavire on kauttaaltaan synkkä, hykerteli ainakin tämä lukija tyytyväisyyttään, kun nimi Uusi elämä lunasti odotuksensa ja leskelle avautuu itsestään ja elämästään jotain uutta, yllättävää, samaan aikaan tuskallista ja virkistävää:

"Lopulta väsyin katumaan rakkauttani, annoin sen tulla. Se tuli kaikkia suonia pitkin, puski niin että painoni nousi ja laski kymmenen kiloa ja Omani laittoi sokeria suuhuni, kun jalat meinasivat pettää alta."

Toinen ehdoton suosikkini on Karhut ja sudet, jossa on jälleen lapsi minäkertojana. Se on pökerryttävän ristiriitainen, vakava, maaginen ja pakahduttava tarina kahdesta turkasen kovasta metsämiehestä, jotka asuvat pientä metsätölliä kahdestaan ja jakavat yhden sivustavedettävän. Kertoja on rakastunut Ranttu-Maijaan, leikkisään romanityttöön, joka tuntee miehet. Kylässä leijuu pelko pedoista, joille vain jumalattomat metsästäjät Raappana ja Naakka pystyvät pistämään pisteen. Siksi kylällä ei puhuta, vaan hyväksytään ja jätetään omiin oloihinsa.

Draamakasvatuksen perusopinnoissa meidän pitäisi tehdä dramatisointisuunnitelma jostain novellista tai sadusta. Ajattelin valita Karhut ja sudet, vaikka se ei olekaan mikään helpoin nakki siirtää näyttämölle. Totta kai sitä haluaa valita itseään kiehtovan, hienon tekstin – ja samaan aikaan kokee riittämättömyyttä sellaisen hienouden edessä. Osaankohan tehdä novellille oikeutta?

Kesäopiskelija vauhdissa

Mainitsinko viime merkinnässä jotain siitä, että pelkään ajan käyvän pitkäksi? No, arvaatte varmaan jo. Niin ei ole päässyt vahingossakaan käymään! Olen juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Sen lisäksi että olen kahden viikon sisällä käynyt muun muassa Ylivieskassa, Kalajoella, Kuopiossa, Nilsiässä ja Juankoskella, yhteensä viidellä eri kesämökillä, kaksissa bileissä, muutaman kerran rannalla ja pelaamassa niin ultimatea, frisbeegolfia kuin jalkapalloakin, olen aktivoitunut myös opintorintamalla. Ihan hikihän tässä tulee.

Se fin balans taisi nyt unohtua tässä hötäkässä jonnekin. Eilen illalla tulin kuitenkin kotiin Jyväskylään ja aion nyt hengähtää ja asettua tänne peräti reiluksi viikoksi ennen Ilosaarirockia.

Stereotyyppinen kuva kesäopinnoista on rentoa rannalla luuhaamista kirjan kanssa. Päätin koettaa ja parin tunnin ajan se sujuikin ihan hyvin. Sitten aivot pehmenivät ja nukahdin aurinkoon, minkä seurauksena sain lievästi palaneet takareidet, pohkeet ja selän. Tuon jälkeen olenkin tyytyväisesti suunnannut loistavasti ilmastoituun Aallon lukusaliin, jossa alkaa palella, jos on käsivarret paljaana. Se on rauhallinen näin heinäkuussa; yleensä siellä on maksimissaan viisi opiskelijaa.

Viime viikolla tapahtui kaksi opintourallani merkittävää saavutusta: minusta tuli viimein humanististen tieteiden kandidaatti ja pääsin mukaan tutkimusprojektiin, jossa teen graduni. Saa onnitella! Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että aloitan aineistonkeruun ensimmäisen haastattelun myötä jo lauantaina. Graduprojektini alkaa siis sellaisella rytinällä, mitä en osannut ennalta aavistaakaan. Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani!

Nyt on muuten se aika, kun kuuluu voivotella, miten kesä on pian jo ohi. Minä huomasin sen käytännössä eilen, kun aloin suunnitella yhteistä reissua siskon kanssa. Tajusin, että kalenterissa ei ole enää montakaan tyhjää päivää.

Että se siitä aikatauluttomuudesta.