keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kesäopiskelija vauhdissa

Mainitsinko viime merkinnässä jotain siitä, että pelkään ajan käyvän pitkäksi? No, arvaatte varmaan jo. Niin ei ole päässyt vahingossakaan käymään! Olen juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Sen lisäksi että olen kahden viikon sisällä käynyt muun muassa Ylivieskassa, Kalajoella, Kuopiossa, Nilsiässä ja Juankoskella, yhteensä viidellä eri kesämökillä, kaksissa bileissä, muutaman kerran rannalla ja pelaamassa niin ultimatea, frisbeegolfia kuin jalkapalloakin, olen aktivoitunut myös opintorintamalla. Ihan hikihän tässä tulee.

Se fin balans taisi nyt unohtua tässä hötäkässä jonnekin. Eilen illalla tulin kuitenkin kotiin Jyväskylään ja aion nyt hengähtää ja asettua tänne peräti reiluksi viikoksi ennen Ilosaarirockia.


Stereotyyppinen kuva kesäopinnoista on rentoa rannalla luuhaamista kirjan kanssa. Päätin koettaa ja parin tunnin ajan se sujuikin ihan hyvin. Sitten aivot pehmenivät ja nukahdin aurinkoon, minkä seurauksena sain lievästi palaneet takareidet, pohkeet ja selän. Tuon jälkeen olenkin tyytyväisesti suunnannut loistavasti ilmastoituun Aallon lukusaliin, jossa alkaa palella, jos on käsivarret paljaana. Se on rauhallinen näin heinäkuussa; yleensä siellä on maksimissaan viisi opiskelijaa.

Viime viikolla tapahtui kaksi opintourallani merkittävää saavutusta: minusta tuli viimein humanististen tieteiden kandidaatti ja pääsin mukaan tutkimusprojektiin, jossa teen graduni. Saa onnitella! Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että aloitan aineistonkeruun ensimmäisen haastattelun myötä jo lauantaina. Graduprojektini alkaa siis sellaisella rytinällä, mitä en osannut ennalta aavistaakaan. Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani!

Nyt on muuten se aika, kun kuuluu voivotella, miten kesä on pian jo ohi. Minä huomasin sen käytännössä eilen, kun aloin suunnitella yhteistä reissua siskon kanssa. Tajusin, että kalenterissa ei ole enää montakaan tyhjää päivää.

Että se siitä aikatauluttomuudesta.

3 kommenttia:

  1. Onnea kandiutumisen johdosta! :) Itse yritän saada epätoivoisesti kandin pakettiin, ja sinä jo aloittelet gradua!! Hieno juttu, kun pääsit tuohon tutkimusprojektiin mukaan!

    Pianhan me taas nähdään Jyväskylässä, aurinkoista ja nautinnollista loppukesää!!! :>

    T. Inkeri

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Onnea sulle kandin loppuun rutistamiseen! Kyllä se siitä, loppukiri palkitaan maalissa ;)

    Joo, kesä kulkee sellaista vauhtia että oot täällä ennen kuin kukaan ehtii huomatakaan. Mullakin oli alunperin pienenä ajatuksena, että saattaisin jonkin kesäreissun yhteydessä käydä sielläkin pyörähtämässä, mutta se reissu jäi kyllä tässä hötäkässä ihan kokonaan suunnittelematta.

    Nauti sinä viimeisistä viikoista Prahassa! Ja tervetuloa Suomen kesääkin kokemaan sitten aikoinaan! :)

    VastaaPoista
  3. Vau, mahtavaa! Kuulostaa todella mielenkiintoiselta tuo tutkimusprojekti! Ja siitä syntyy todellista ja hyödyllistä tutkimusta, mille nostan hattua.

    Sylillinen onnea myös kandidaattiutumisestasi! Itse pyrin juomaan kandikahveja elokuun lopulla. :0) Eli siis ihan kohta. Kesä, mihin hävisit?

    VastaaPoista