Kirja-aarteita

Kirjallisuus on siitä palkitseva sivuaine, että se ohjaa usein lukemaan sellaisia aarteita, joihin ei tulisi muuten välttämättä koskaan tartuttua. Englannin kirjallisuuden utopia-kurssilla vieraileva luennoitsija Oriana Palusci piti äärimmäisen inspiroivan luennon aiheenaan Ursula Le Guinin kirjallisuus. Lempeästi hymyilevä ja aiheeseen intohimoisesti suhtautuva professoressa onnistui eloisalla luennoimistyylillään vakuuttamaan minut siitä, että tämä amerikkalainen pitkän linjan fantasia- ja scifikirjailija on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Luen harvoin fantasiaa ja vielä harvemmin scifiä, mutta kahdessa päivässä nautiskelemaani The Tellingiä voin suositella ehdottomasti myös niille, jotka saavat scifikirjallisuudesta normaalisti näppyjä. Kirja on kaikkea muuta kuin stereotyyppinen käsitys scifistä: hidastempoinen, enemmän dialogia ja päähenkilön pohdintaa kuin toimintaa kuvaava, ympäristönä rauhallinen pikkukylä ja aiheena luonnonuskonto. Le Guin itse kuvaa tuotantoaan yin-kirjallisuudeksi. Scifikirjallisuus on perinteisesti miesten hallitsemaa, yangia; niin kirjailijat kuin hahmot ovat yleensä miehiä. Yang-skifi on Le Guinin määrittelyn mukaan miehistä, aktiivista, nopeaa, valoisaa ja kuumaa. Hän itse kuvailee kirjoittavansa päinvastaista scifiä. 

Passiivista. 

Hidasta. 

Pimeää. 

Kylmää. 

Naisellista. 

The Tellingiä lukiessa maailma ympärillä pysähtyy.

Seurataan oppaita. 

Kuunnellaan. 

Ymmärretään.

Annetaan tilaa ja jaetaan.

Seksuaalisuus, sukupuoliroolit, kulttuurit ja toiseus ovat toistuvia teemoja Le Guinin kirjallisuudessa. Tellingissä pääroolissa on toisten kunnioittaminen, vieraan kulttuurin opetteleminen ja ymmärtäminen. Minulle kirja kertoi paljon ja jätti jälkeensä vielä enemmän. Se kertoo kadehdittavasta elämäntavasta, jossa keskiössä on kulttuurin säilyttäminen kertomalla, hyvää oloa tuovan puhtaan ja kaudenmukaisen ruuan syöminen ja rentoutuminen rauhoittavan liikunnan avulla. Kerronta on monikerroksista; jokainen voi löytää siitä jotain. Toiseutta kuvataan kauniisti, alleviivaamatta.

Jyrki Iivonen on suomentanut kirjan nimellä Kahdesti haarautuva puu.

Aa niin kuin alku

Tämä blogi syntyi toisaalta vaihtoblogin jättämässä tyhjiössä ja toisaalta jo sitä ennen alkaneen ajatusprosessin päätteeksi. Mielestäni blogeissa parasta on jakaminen, kohdistui se sitten ajatuksiin, kokemuksiin, suosikkiasioihin, resepteihin, neuleohjeisiin tai vaikkapa kuulumisiin. Olen blogien suurkuluttaja. Tykkään vastaanottaa, kuunnella, lukea ja tarkkailla. Blogeista voi ottaa opiksi ja saada ideoita. Mutta haluan myös jakaa.

Mietin pitkään, millaisen blogin perustaisin. Luen itse eniten sellaisia blogeja, jotka ovat keskittyneet tietyn, selkeästi rajatun alueen sisälle – niitä on loogista seurata ja niistä on helppo etsiä tietoa. Mikäli vähänkään vilkuilee seuraamieni blogien nimiä, ei varmasti jää epäselväksi, että suurin osa niistä käsittelee ruokaa tai leipomista. On kätevää, kun tietää mistä blogista etsiä hyviä leipäohjeita ja mistä ideoita kakkujen koristeluun. Vakavasti otettavan ruokablogin perustamiseen ei minulla kuitenkaan riitä rahkeita, ja tiedän sitä paitsi, että minun olisi hankala pysytellä tiukoissa raameissa.

Olkoon blogini siis yhtä epälooginen kuin mieleni, joka harhailee ajatuksesta ja mielenkiinnonkohteesta toiseen.Olkoon sen päämäärä kaikkea muuta kuin vakavasti otettava. Näyttäköön aika, kirjoitushetkellä vallitseva mielentila ja sattumat sen suunnan. Toimikoon se ajatusten leikkikenttänä, hetkien tallentajana ja Hyvien Asioiden jakoväylänä.