lauantai 28. heinäkuuta 2012


"Kello on viisi, ja maailma kultaan valettu."

Näin Pirkko Saisio aloittaa Vastavalon. Mielestäni tuo on hieno aloitus kirjalle, ja teos pitää sen, minkä lupaa. Teos on toinen osa elämäkerrallisia aineksia sisältävästä trilogiasta.

Kun valitsin Kuopion kaupunginkirjaston hyllystä Saision Punaisen erokirjan, en onneksi tiennyt sen sisältävän omaelämäkerrallisia aineksia. En nimittäin yleensä valitse luettavakseni elämäkertoja, mutta tämän trilogian olen ahminut mielelläni. Saision trilogia ei tunnu lainkaan omaelämäkerralta – se on esimerkiksi kirjoitettu pitkälti kolmannessa persoonassa: "Hän seisoo ikkunassa." Vastavalossa Saisio kuvaa (fiktiivistä) lapsuuttaan minä-muodossa ja nuoruttaan hän-muodossa. Kirjailija on itse korostanut, että trilogia kertoo fiktiivisestä henkilöstä nimeltä Pirkko Saisio.

Omaelämäkerrallisuus kuitenkin tuntuu trilogian todentuntuisessa, ajoittain jopa ruumiillisessa otteessa. On helppo kuvitella jonkun eläneen kaikki kuvatut tilanteet ja tunteet – niin tarkasti ja kouriintuntuvasti ne kuvataan. Suosittelen. Trilogia kulkee tavallaan kronologisessa järjestyksessä, mutta jokainen osa on itsenäinen ja kussakin niissä kuljetaan vähintään kahdessa eri aikatasossa. Suosikkini on trilogian huipennus, Finlandia-palkinnonkin voittanut Punainen erokirja, jossa kuvataan teatterikorkeakoulussa opintonsa aloittavan nuoren tytön  identiteetitaistoa, vasta lapsensa synnyttäneen nuoren naisen erotuskia ja muistaakseni myös yksittäisiä nykyhetken (kirja ilmestyi vuonna 2003) tapahtumia. Trilogian ensimmäinen osan nimi on Pienin yhteinen jaettava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti