Runoprojekti, osa yksi

Kuten kirjallisuudenopiskelijoilla yleensäkin, myös minulla on aika ajoin meneillään tiettyihin lukemistoihin rajattuja luku-urakoita. Viime kesänä esimerkiksi luin kymmenen kotimaista näytelmää, jotka joku viisas ja perehtynyt oli valinnut kirjallisuuden aineopintojen tenttikirjoiksi. Niistä mieleeni jäivät ja suosittelen erityisesti Mannerin Poltettua oranssia, Lundánin Tarpeettomia ihmisiä ja Oksasen Puhdistusta.

Parhaillaan projektinani ovat runot.

Teoriakirjallisuuden lisäksi parin viikon päästä koittavaan tenttiin tulee lukea kymmenen runoteosta. Voin jakaa kanssanne mieleenpainuvimmat runot. Aloitin tänään Edith Södergranilla.

Tähdet

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.


Moderni neitsyt

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helankanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseen...
Olen veren kuiske miehen korvassa, 
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä,
                               ilman ehtoja.

(Kokoelmassa Runoja, 1916)

Luin taustaksi toki myös tietoja Söderganin elämästä. Köyhä, sairas, Karjalan kankaalla varttunut suomenruotsalaisparka. En tiennytkään, että hän kuoli jo 31-vuotiaana. Osa runoista paljastaa kyllä, että hän tiesi oman kohtalonsa jo varhain.