Sykkeellä

Ylimääräinen tunti viikonlopussa tuli tälläkin kertaa tarpeeseen. Aika piti vaihtaa tietenkin myös sykemittariini, johon en ollut koskenutkaan muutamaan viikkoon. Sykemittarini on sen verran älykäs, että huomasi tietysti harjoittelumäärieni pudonneen ja laski aktiivisuustasoani jälleen pykälällä alaspäin, nelosesta kolmoseen. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että syyskuussa treenasin vielä tasolla 7 (kovaa harjoittelua yli 3 tuntia viikossa).

Tästä huolimatta olen viipottanut viimeiset viikot melkoisella sykkeellä – mitä sykemittarini ei tosin ole ollut todistamassa. Viime päivityksen jälkeen osakseni ovat nimittäin osuneet yllätysmuutto, yllätyshautajaiset ja oikea opintojen kasauma, joka ei kylläkään tullut yllätyksenä. Sellainenhan osuu jokaiseen lukukauteen. Olen suunnitellut ja pitänyt kahdeksan oppituntia yläkoulussa ja lukiossa, tehnyt ryhmätöitä, lukenut niin kaunokirjallisuutta kuin tutkimusartikkelejakin, esitellyt inkluusiota ja juossut luennolta toiselle. Lisäksi olin viime viikolla psykologian opiskelijoiden testattavana muisti-, älykkyys- ja musteläiskätesteissä.

Kun siis tänään koulu päättyi ilmaisutaito- ja puheviestintäopintopiirin jälkeen jo ennen yhtätoista, oli äkkiseltään suorastaan vaikeuksia päättää, mitä tässä nyt tekisi. Kävin syömässä rauhassa, ilman kiirettä. Ja ostin vihdoin liikuntatarran, joka oikeuttaa osallistumaan yliopistoliikunnan ryhmätunteihin rajattomasti vuoden ajan. Olisihan tuossa ainepinkkakin kommentoitavana.

Joka tapauksessa hieman kevyempi viikko on ihan paikallaan. Kävin eilen vihdoin ulkoiluttamassa sykemittarianikin.

Viikonloppuna oli aikaa ottaa rennosti, käydä ulkona, 

lukea kirjaa ihan vaan omaksi huviksi ja jopa kokata.